Moni varmaan bongasikin blogini nimen Lukutoukan ruokalista-blogista ystävänpäivän lukumaratoniin osallistujien listalta. Osallistuin toki maratoniin, mutten Huvudstadsbladet-kasan lisäksi saanut luettua kuin yhden kirjan. Olisin voinut toki jo viikko sitten kertoa fiiliksistäni, mutta lukujumin lisäksi minua on vaivannut pahimman laatuinen kirjoitusjumi. Surullista saada tälläisiä jumeja sellaista asioiden suhteen, jotka tuottavat eniten onnea ja iloa elämässä.
Luvussa oli siis jo aiemmin ääneenlukupiirissä aloittamani Tommi Kinnusen Neljäntienristeys. Kun viimein sain kirjan käsiiini, en olisi halunnut päästää sitä käsistäni.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Pohjanmaalle, josta matkataan harvemmin isolle kylälle Ouluun. Kirjan naiset ovat vahvoja, vaikka vahvuuteen tulee aika ajoin säröjä. Pohjalainen ylpeys tuntuu kumpuavan heidän sisuksistaan. Moneen kertaan kirjan aikana pohdin, kuinka mies voikaan kirjoittaa naisen näkökulmasta niin vahvasti. Vaikka kirjan aloitus tuntui ääneenlukupiirissä vahvalta, voi pojat, oli kirjan loppu vahva.
Neljäntienristeys oli Finlandia-ehdokkaana. En pääse ajatuksesta, kuinka loistava palkinnon voittaneen kirjan täytyy olla, mikäli palkinnosta päättäneen tahon mielestä tämä ei ole parempi.
Comments (2)