
Tänään aloitin Kirjamessupäiväni Vihreiden ständiltä. Ständivuoroni päätyttyä lähdin taas kiertelemään messualuetta. Päädyin Runohuoneeseen, jossa dosentti Terttu Leppänen jutteli professori Kaisa Häkkisen kanssa Mikael Agricolan runoista, kasveista ja linnuista. Olipa paikalla itse Agricolakin! Jälkeenpäin olisi ollut mahdollisuus ottaa selfie Agricolan kanssa.

Samalla paikalla alkoi seuraavaksi keskustelu, jossa tutkija Heidi Haapoja haastatteli kansanrunoudentutkijoita Senni Timosta ja Niina Hämäläistä. Kalevalan olen aiemmin lukenut, mutta Kanteletar on jäänyt minulle valitettavasti vieraaksi. Kanteletaressa on lyhyempiä runoja ja siinä kuvataan enemmän naisen eri ikävaiheita ja fiiliksiä. Lukulistalle lähtee välittömästi Kanteletar.

Tämän jälkeen vanha selkäkipuni alkoi vihoitella ja minun keskeytettävä messupäivä ja lähdettävä parantelemaan selkääni kotiin. Harmitti kovasti, kun en ehtinyt nähdä Katja Kettua!

Vielä kuva päivän kirjasaaliista. Keltaisen kirjaston kirjat olivat ”ikävästi” 3kpl/20€, jolloin tuli napattua muutamia niistä mukaan. Seuraavalla tiskillä olikin pokkarit 3kpl/12€. Niitä lähti mukaan kuusi ja silti oli vaikea valita, mitkä kuusi kelpuuttaisin mukaan. Alastalon salissa oli jaossa kaikille messukävijöille sunnuntaina. Hyvä, että sain ko. kirjan. Ehkä voin hankkia joku päivä paidan ”Selvisin Alastalon salista”.