Tuomas Kyrö iski kultasuoneen keksiessään Mielensäpahoittaja-hahmon. Laskujeni mukaan Mielensäpahoittajan Suomi on seitsemäs kirja sarjassaan.
Idea on varmaan tunnettu, mutta kerrataan silti: Sysi-Suomessa asuu rintamamiestalossaan vanhempi mies, joka pahoittaa mielensä erilaisista asioista. Kyseessä on karikatyyri niistä vanhan kansan joukoista, jotka hiihtivät kesät talvet kouluun ja selvisivät kaikesta sisulla. Ja heidän tulee valistaa näitä nykyisiä pullamössösukupolvia.
Seitsemännessä Mielensäpahoittaja-kirjassa päähenkilön luona on käymässä lapsenlapsi, joka lukee ylioppilaskirjoituksiin. Mielensäpahoittaja muistelee Likan apuna Suomen sataa vuotta ja sitoo tapahtumat omaan elämäänsä, vaikkei olekaan kaikkien niiden vuosien aikana elänyt.
Pelkkää hekotusta kirja ei ole. Ensimmäisessä kirjassa selvisi, että päähenkilön rouva on muistisairaiden osastolla eikä tunnista enää miestään. Se on tuonut omanlaisensa surullisen vireen jokaisen kirjaan. On pitänyt opetella selviämään ilman toista niin kodinhoidollisesti kuin muutenkin.
Kultasuoni tosiaan. Äitini luki kirjan jälkeeni ja hekotti ääneen Kyrön oivalluksille.
Minä pidin eniten kolmesta ensimmäisestä Mielensäpahoittajasta. Tässäkin oli hetkensä, mutta vähän väkisin vääntämisen makua välillä. Huomasitko muuten, että toinen sarjaan perustuva elokuva tulee teattereihin tämän vuoden aikana. Tämä oli minulle täysi yllätys, tällaiset suunnitelmat olivat menneet ihan ohi.
Samaa mieltä. En kylllä ole huomannut uutta leffaakaan. Antti Litja oli loistava aiemmassa. Tokko uuteen saadaan samanmoista osaajaa?
Rooli näyttää menneen Heikki Kinnuselle, kiinnostuneena odotan lopputulosta. Uskoisin, että muillakin on mahdollisuudet menestykseen, kunhan raaskii päästää mielensä irti Litjan suorituksesta. Mielensäpahoittaja-äänikirjoja lukiessa aluksi oli kova paikka kun lukijaääni vaihtui, mutta siihenkin tottui yllättävän nopeasti. Lisäksi olen nähnyt useammankin teatterin lavalla hyviä tulkintoja tästä klassikkohahmosta