Satoru on täysverinen kissaihminen. Kun hän huomaa kulkukissan loukkaantuneen, hän ottaa sen hoiviinsa ja hoitaa…
Avainsana: ulkomainen
Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu
Tämä kirja oli poltellut hyllyssäni jo useamman vuoden. Halusin jonkun pokkarin iltalukemisiksi ja tämä valikoitui…
Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa
Olen varmastikin aiemminkin julistanut, että rakastan Haruki Murakamin kirjoja. Kaikki lukemani Murakamit ovat olleet mielestäni…
Junji Ito’s cat diary Yon & Mu
Eipä olisi tullut tähänkään helmeen tutustuttua, jollei puolisoni antanut minulle sitä lahjaksi. Tykkään kissoista ja…
Karl Ove Knausgård ja vuodenajat
Nyt se on luettu. Knausgårdin vuodenaika-sarja siis. Olo on tyhjä, kuten aina hyvän teoksen jäljiltä….
Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu
Nimettömäksi jäävä päähenkilö tempautuu seikkailuun, jossa hänet patistetaan etsimään erikoista lammasta, jolla on tähden kuva…
Michelle Obama: Becoming
Olen jo pitkään halunnut aloittaa uudelleen äänikirjojen kuuntelun. Tilaisuus tulikin, kun uudenvuodenpippaloissa frendi suositteli Audible-äänikirjapalvelua….
Stephen King: Julma leikki
Näin vähän aikaan sitten Nostalgia criticin videon, jossa hän listasi top 11 Stephen kingin romaaneihin…
Guy Delisle: Pjonjang, Merkintöjä Burmasta ja Merkintöjä Jerusalemista
Törmäsin kirjaston lukuvinkkilistalla Guy Delislen sarjakuviin. Lainasin kaikki kolme listalla ollut ja luin ne parissa…
David Duchovny: Pyhä lehmä
David Duchovny on tunnettu lähinnä roolistaan X-filesin Mulderina sekä monesta muusta sarjasta ja elokuvasta kuten…