Tänään on kulunut sata vuotta Anni Polvan syntymästä, jonka kunniaksi kirjabloggaajat päättivät lukea kukin Polvan kirjan ja tehdä siitä arvostelun. Polva on tunnetuin nuorille suunnatuista Tiina-kirjoistaan.
Polva palkittiin elämäntyöstään vuonna 2000 Suomen kirjailijaliiton palkinnolla. Lisäksi hän sai kolme Plättä-palkintoa. Lisäksi hänen mukaansa on nimetty Anni Polva-kirjallisuuspalkinto.
Luin Polvan kirjan Ota minut mukaasi. Olen aiemmin nuoruudessani lukenut Polvalta Tiina-kirjoja, mutta nyt halusin lukea jotain muuta. Olo oli kuitenkin kotoisa, sillä Polvan tyyli oli kuvaileva ja kutsuva.
Tanu asuu mummonsa kanssa maalla. Äiti on hylännyt poikansa itkusilmin ja lähtenyt kaupunkiin. Tanua se ei haittaa, sillä mikäs hänellä on maalla asustellessa. Kirjassa seurataa Tanun seikkailuja. Aikuisten maailma tuntuu oudolta ja mummon selitykset ylimalkaisilta. Tanu pohtii myös elämän ja kuoleman kysymyksiä; jos kettu syö naapurin kanoja, saako ketun silti tappaa?
Monessa kohtaa jäin pohtimaan, mihin aikaan kirja sijoittuu. Äiti asuu kaupungissa, mutta toisaalta maalla tuntuu olevan vielä agraariyhteiskunta. Vaikken ole itse elänytkään tuohon aikaan, huokuu kirjasta tietty nostalgia.
Lue muiden kirjabloggaajien Anni Polvan kirjojen arvosteluja.
