
Olen seurannut jo jonkin aikaa Finnish Nightmares-sarjakuvan kehittymistä sen Facebook-sivuilla. Pyysin Atenalta arvostelukappaleen ja lukaisin sen välipalana uudessa ihanassa lukunurkkauksessani.
Sarjakuvassa seikkailee väinämöishattuinen Matti, joka on stereotyyppinen introvertti suomalainen. Karoliina Korhonen kertoo MeNaisten haastattelussa piirtäneensä ensimmäisen sarjakuvan hetken mielijohteesta ja laittaneensa sen nettiin. Sarjakuva saikin yllättäen paljon tykkääjiä ja ilmiö oli syntynyt.

Ohessa kuva, johon itse eniten samaistun. Toinen kuva oli sellainen, jossa kakkua oli vain yksi kakkupala jäljellä, eikä kukaan kehtaa ottaa sitä.
Sarjakuvan vahvuutena onkin samaistuttavuus. Vaikkei kaikista kohtauksista löytäisikään itselleen tuttua, niin osa varmasti on sellaista. Kansainvälisen suosion selittää ulkomailla asuvat suomalaiset ja suomensukuiset, jotka saavat lohtua siitä koti-ikäväänsä ja tuttuutta ihan kuin kotimaasta lähetetyistä ruokapaketeista.
Kaiken kaikkiaan Finnish Nightmares on näpsäkkä pläjäys, johon voi tutustua kaikki vauvasta vaariin. Kirja on myös oiva lahja vaikkapa Suomeen tulevalle vaihtarille, joka oppii siitä sitten suomalaista kulttuuria. Suomeksikin sarjakuvan saa toki.
Odottelen varausta kirjastosta, tämä on niitä kirjoja jotka on pakko lukea. Kuinka yksinkertaista mutta niin hauskaa ja osuvaa 🙂