
Outi on nelikymppinen nainen, jolla menee hyvin. Hänellä on kiinnostava ura televisiossa, lahjakas aviomies ja heille syntyy lapsia. Hänen elämäänsä hiipii kuitenkin depressio, joka nielee kaiken.
Kirjassa vuorottelee mielenkiintoisesti vuoden 2012 sairaalajakso ja aiemmat tapahtumat. Ne avaavat lukijalle sairaala-arjen pysähtyneisyyttä ja sairauden kehittymistä.
Tätä kirjaa minun oli hankala lukea. Se tuli liian lähelle. Olin juuri hakenut kirjastosta sen, jotta voin tutustua mielen sairauksiin, mutta uppouduin kirjaan liikaa.
Iltasanomien jutun mukaan kirja pohjautuu kirjailijan omaan sairaushistoriaan. En uskokaan, että hän olisi muutoin onnistunut kuvaamaan yhtä voimakkaasti oireita.
Kirja on luettu myös muun muassa Kirjasfäärissä, Kirjavinkeissä ja Rakkaudesta kirjoihin-blogeissa.