Luin Syysprinssi-kirjan alunperin, koska siinä käsiteltiin kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja koska halusin lukea kirjan ennen elokuvan katsomista. Kirja perustuu Anja Snellman-Kaurasen nuoruuden kokemuksiin. Kirjan lopussa onkin kuva pariskunnasta aikanaan ja Kauranen-Snellmanin esipuheessa kerrotaan esikuvansa kohtalosta.
Kirja ja elokuva sijoittuvat 1980-luvun alun Helsinkiin. Punk-liike nostaa päätään ja kirjallisuuden uudet toivot kohtaavat. Elämää suuremmalta tuntuva rakkaus saa sankarittaremme hylkäämään poikaystävänsä ja syöksymään Syysprinssin kanssa jännittävään seikkailuun.
Suurin ja minua eniten häirinnyt ero kirjan ja elokuvan välillä oli kerronnan muutos. Kirjassa vuorottelee 1980-luvun nuoruuden kerronta ja 1990-luvun, jolloin Syysprinssi on sairaalassa ja kärsii muistinmenetyksestä sähköshokkien jäljiltä. Tässä kohtaa hänelle on kerrottava tarinaa hänen elämänsä rakkaudesta, joka on jo aika päivää sitten lipunut hänen käsistään. Elokuvassa mielisairaalassa käytiin vain alussa ja lopussa. Kyllähän kerronta etenee jouhevammin, kun ei koko ajan palata tulevaisuuden hetkeen, mutta se olisi alleviivannut väistämättömästi lähestyvää kohtaloa.
Kirjassa mainittiin Syysprinssin sairastavan nimenomaan kaksisuuntaista, jolloin hänen omituista käytöstään ei voinut panna pelkästään boheemin taiteilijuuden piikkiin. Sen sijaan elokuvassa puhuttiin depressiosta vasta lopussa sähköshokkien antamisen syynä. Tällöin hullut tempaukset näyttäytyivät hänen luonteeseensa kuuluvina.
Tälläkin kertaa joudun toteamaan, että kyllä kirja vain elokuvan voittaa.