Arvostelin ensimmäisen Konmari-kirjan aikoinaan Kirjavinkkeihin. Tuolloin en syttynyt kirjasta. Kondo kertoo kirjassa metodinsa lisäksi pitkälti omakerrallisesti, miten on päätynyt ammattimaiseksi järjestelijäksi. Hän oli innostunut siivoamisesta ja järjestelystä jo alle kouluikäisenä. Hän heitti innoissaan myös muidenkin perheensä jäseniensä tavaroita pois. Mielestäni Kondo vaikutti ensimmäisessä kirjassa ylimieliseltä ja uskovan oman metodinsa parhauteen.
Jos ensimmäinen kirja ärsyttää, niin mikä saa tarttumaan toiseen kirjaan? Ehkä se oli se epäjärjestys, joka valtaa alaani asunnostamme. Onnekseni Kondo toteaa jo tämän kirjan alussa oppineensa kirjojen välillä ja kiinnittävänsä huomionsa nyt asioihin, joista hänen asiakkaansa ovat kysyneet.
Molemmista kirjoista paistaa japanilaisuus. Esineitä käsitellessä on tunnusteltava, josko se saa sinut ilon tunnetta. Luopuessa tavaroista, niitä on kiitettävä yhdessä vietetystä ajasta ja palveluksista. Japanilaiseen kulttuuriin kuuluukin ajatus panteismista, siitä että kaikella on sielu. Olin kuitenkin aiemmin ymmärtänyt sen tarkoittavan lähinnä luonnosta löytyviä asioita, mutta Kondo venyttää käsitteen myös esineisiin.
On myös huomioitava, että japanilaiset asuvat erilaisissa asunnoissa kuin me suomalaiset. Asuminen on ahtaampaa ja se saakin kysymään, kuinka Kondon asiakkaat ovat mahduttaneet asuntoihinsa mainitut määrät tavaraa.
Kondo puhuu tavarasta luopumisesta, mutta mitä tapahtuu tavaralle sen jälkeen, kun se on kannettu jätesäkissä ulos? Olen pohtinut, millainen kierrätysjärjestelmä Japanissa on. Ainakaan kymmenen vuotta sitten indonesialainen ystäväni ei ymmärtänyt, kun kysyin kierrätyksestä. Helsingin Sanomissa kerrottiin vähän aikaa sitten kiinalaisesta kierrätyksestä, jonka tehokkuus vaihtelee suuresti kaupungin ja kaupunginosan mukaan. Olen kuullut ensikäden tietoa, että Intiassa roskat viedään sekaisin säkissä ulos ja jätteiden jatkokäsittelyssä hoidetaan niiden erottelu. Asiasta kertonut kaverini oli tosin ylempää sosiaaliluokkaa, joten en usko kierrättämisen olevan köyhempien sydämen asia. Niinpä uskon, että Kondon tapa hankkiutua tavarasta eroon on erilainen kuin meidän suomalaisten.
Aiemmin Kondo kehotti hankkiutumaan eroon kaikesta tavarasta, joka ei tuota iloa. Nyttemmin hän on pehmentänyt kantaansa. Hyödyllisen tavaran, kuten työkalut, voi säilyttää. Itse lisäisin mukaan tarpeelliset iloa sykkimättömät tavarat, joita sinulla ei ole vielä mahdollista korvata.
Kondon kirja on vastaus materiaalista krapulaa kärsivälle maailmalle. Kondo lupaa, että järjestelyn kautta ihminen löytäisi myös itsensä. Tavallaan olen samaa mieltä. Silloin kun en ole viihtynyt kotona syystä tai toisesta viihtynyt kotona, olen voinut muutenkin huonommin. Sen sijaan, että tarvitsisi heittäytyä täysin minimalistiksi, Kondo muistuttaa keräämään ympärilleen lähinnä asioita, jotka ilahduttavat. Sama voisi päteä muuhunkin kuin tavaraan.
Saatuani kirjan päätökseen viikko sitten, ajattelin hiukan vain vilkaista säilytysratkaisujani. Yli kahdeksan tuntia myöhemmin olin hikinen, pölyinen ja väsynyt. Mutta kotini oli alkanut kaivautua esiin kaiken kaaoksen keskeltä.