Minua nolottaa hiukan, etten ole aiemmin lukenut Juhani Ahon tuotantoa. Olen kotoisin Iisalmesta, jonka Kirkkopuistossa on Juhani Ahon patsas ja Mansikkaniemellä Juhani Ahon museo. Kävin koulua Juhani Ahon yläasteella. Minulla on hämärä muistikuva, että olisin nähnyt pätkiä Rautatien elokuvasovituksesta.
WSOY julkaisi viime vuonna 12 klassikkoa, joista yksi oli Juhani Ahon Rautatie. Rautatie oli myöskin helppo valinta, sillä pienoisromaanin pituus on vain 142 sivua. Kauniista kannen maalauksesta on vastuussa Susanne Gottberg. Arvostan muutenkin teoksen materiaalia, joka tuntuu karhealta kädessä sekä kirjanmerkkinauhaa.
Mutta itse tarinaan.
Matti ja Liisa asustavat korvessa jossain päin Ylä-Savoa. Matti saa kuulla rovastin luona käydessään, että Lapinlahdelle on tullut rautatie. Matti ja Liisa eivät voi käsittää, miksi tie on tehty raudasta ja miksi sillä kulkeva hevonen syö halkoja. Pitäähän sitä mennä katsomaan.
Rautatie on alunperin julkaistu 1884, jolloin Savon rata oli vasta suunnitteluasteella. Kuopio-Iisalmi rataosuus avattiin vasta 1902. Kirjassa kuvataan muutosta, jonka rautatie on tuonut ja miten niin kutsuttu rahvas ymmärtää uuden menopelin tulon. Kirjasta saa väläyksen siitä, millaista oli asua korvessa 1800-luvun lopulla.
Vaikka yleensä vanhempien teosten lukeminen on minulle hankalaa vanhemman tyylisen kerronnan ja kielen takia, luin Rautatien miltei yhdeltä istumalta. Sillä onkin hyvä aloittaa suomalaisiin klassikoihin tutustuminen.
Mä luin edelliskerralla ekan Juhani Ahoni, valitsin tuon Siihen aikaan kun isoisä lampun osti. Nuo WSOY:n klassikkokirjojen kannet on kyllä niin kauniita, että ne jo sen takia haluisi kaikki omaankin kirjahyllyyn.