Luin keväällä Tuomas Marjamäeltä Speden ja Simo Salmisen elämänkerrat. Nyt häneltä on ilmestynyt historiallinen romaani, joka kertoo ensimmäisen suomalaisen näytelmäelokuvan teosta. Itse asiassa romaanissa tuskin mainitaankaan sanaa elokuva. Sana keksittiin vasta 1927. Siihen asti käytettiin termejä biografikuva, elävä kuva, kinematografinen kuva ja niin edelleen.
Marjamäki pohjaa tarinan tositapahtumiin, vaikkakin hiukan on pitänyt käyttää mielikuvitusta. Karl Emil Ståhlberg ihastuu Pariisissa häämatkallaan näkemiinsä eläviin kuviin ja tekee niistä itselleen busineksen Suomessa. Aluksi yleisölle näytetään dokumentaarista kuvaa, mutta pian Ståhlbergille esitetään ehdotus kinematografisesta näytelmästä.
Olen aiemmin lukenut juttua Hesarista ensimmäisestä suomalaisesta näytelmäelokuvasta, joten minulla oli jokseenkin tiedossa, millainen elokuva oli kyseessä. Marjamäki sen sijaan kertoo, kuinka kaikki kävi kommelluksista huolimatta. Kirja uppoaakin historiallisten romaanien ystäville.