Kirjojen lukemisen lisäksi on tietysti ihanaa myös puhua kirjoista. Löysin kiinnostavan lukupiirin, johon liityin. Ensimmäisellä kerralla käsiteltiin Niina Revon seitsemäs romaani, Vyöry.
Sylvialla on unelma. Omakoti, jossa takka lämmittämässä. Työssään arkistonhoitajana hän saa toteuttaa itseään ja kirjoittaa eräästä kuvista löytämästään, Emmasta. Sitten kuitenkin tapahtuu kauheita. Vai tapahtuuko.
Kirjan teemana on mielenterveys ja sen särkyminen. Epäluotettavan kertojan puolesta kirja tuo mieleen Paula Hawkinsin Nainen junassa, jossa epäluotettavuus tuli naisen alkoholismista. Epäilin lukiessa monia asioita. Oliko takkamestari todellinen ja jos oli, niin oliko hän kuka hän väitti olevansa. Mitä tapahtui oikeasti?
Kirja ei kulje kronologisesti vaan eletään aikaa ennen ja jälkeen veritahran. Pohdimme lukupiirissä, että mikäli kirjan näkökulma olisi ollut esimerkiksi Sylvian miehen, Rurikin, olisi painopiste voinut olla toinen.
Kirjan alku sai jopa koomisia piirteitä Sylvian kuvaillessa unelmaansa tyttärensä vaihto-oppilasvuodesta:
” Olin innoissani. Erilaisia ihmisiä, kielitaitoa. Rakas Rebecca maailmalla. Pulssini kiihtyi, kädet hikosivat. Vapaus! Mahdollisuus kokea! Korkeana kaartuva taivas! Rebecca oli tapansa mukaan rauhallinen, mutta uskoin myös hänen iloitesevan tyynen pintansa alla.”
Kirjan vauhti hidastui loppua kohti ja loppu oli ehkä liiankin selittävä. Itse en syttynyt kirjasta, sillä mielestäni siinä oli paljon turhaa. Olisin voinut elää ilman Emma-kirjeitäkin, jotka hypin jonkin ajan kuluttua jo yli.
”Epämiellyttävän, pelottavan uskottavan, painostavan,” luonnehtii Kulttuuri kukoistaa-blogi
”Lukija saa heti alkuun koko joukon varoituksia siitä, mitä tuleman pitää, mutta silti tarina pääsee yllättämään moneen otteeseen,” toteaa Kirsin kirjanurkka.
”Raja tapahtuneen ja tapahtuneeksi kuvitellun välillä on ohut, joskus näkymätön,” kirjoittaa Reader, why did I marry him?-blogi.
Tämä sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja.