Noran elämä on täynnä pettymystä. Kun työelämä runtelee ja kissa kuolee, hän kokee maailman liian painavana. Hän päättää tappaa itsensä. Kuoleman sijaan hän astuukin Keskiyön kirjastoon, jossa häntä tervehtii lapsuuden kirjastosta tuttu Rouva Rouva Elm kehottaa Noraa selaamaan Katumuksen kirjaa, johon on kirjattu kaikki pienet ja suuret katumuksen aiheet Noran elämästä.
Mitä, jos olisinkin jäänyt siihen suhteeseen? Tai tavoitellut erilaista uraa? Näitä Nora pohtii selatessaan Katumusten kirjaa. Rouva Elm ojentaa Noralle kirjan kirjastosta, jonka maailmaan Nora imeytyy. Siellä hän saa kokeilla, mitä jos-elämäänsä. Heti kun hän huomaa pettyvänsä siihen, hän palaa Keskiyön kirjastoon. Mutta Keskiyön kirjasto on olemassa vain keskiyöllä.
Kirja on nopealukuinen ja luvut ovat sopivan pituisia. Vaikka masennus onkin rankka aihe sopii kirja kassikirjaksi eli kirjaksi, jota luetaan pala kerrallaan vaikkapa apteekin jonossa tai ennen nukkumaanmenoa.
Kesällä parvekkeella ahmimani Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään oli viiden tähden lukukokemus. Odotukset Keskiyön kirjaston kohdalla olivat siis kovat. Vaikka kirja olikin hyvä, ei se ollut samalla lailla ahmimiskamaa. Selkeä neljän tähden kirja kuitenkin.
”Pidän Matt Haigin tavasta kirjoittaa kevyehköjä kirjoja aiheista, joissa olisi ainesta paljon raskassoutuisempiinkin kirjoihin,” kirjoittaa Kirjojen keskellä.
”Lukijalle selitettiin mielestäni liian helpoksi kaikki, mitään ei jätetty arvailujen varaan. Päähenkilön kokemat opetukset olivat suhteellisen yllätyksettömiä ja alleviivaavia – lukiessa tietää kyllä miten kirja päättyy, ja näin se oikeastaan tekeekin,” kritisoi Lukutuulia.
”Masennus ja itsemurhat eivät ole mitään leikkisiä aiheita, ja niistä voisi tulla myös hyvin äkkiä synkkiä ja surullisia kirjoja. Elävässä elämässä näin on aina. Matt Haig on miettinyt ja käsitellyt aihetta eri tavalla fantasian kautta,” pohtii Kirjasähkökäyrä.
Tämähän nyt putkahtelee kirjablogeissa. 🙂 Jos ei olisi niin paljon noita haastekirjoja etsisin tämän käsiini.
Tosiaan, tämä tulee nyt vastaan joka suunnalla. Pakko kai siis lukea jossain kohtaan. Toisaalta, minulla on tuo edellinenkin Haig vielä lukematta.
Minulta on toistaiseksi kaikki Haigit lukematta ja voi olla, että jääkin. Tässä kirjassa arveluttaa se, että moni on kokenut siinä olevan jonkinlaista self helpäisyyttä, jota itse karsastan. Mutta eihän sitä koskaan tiedä!
Olen ajatellut että tämä voisi olla kiva kuuntelukirja, ei liikaa fantasiaa mutta kuitenkin vähän. Nyt vain tuo Elegian mainitsema self help -ajatus ujutettuna tarinaan alkoi tökkiä, koska en siedä edes ajatusta mistään self helpistä…. jaa-a?