Joulukuussa 2021 luin neljä sarjakuvaa, kaksi tietokirjaa, yhden (Finlandian voittaneen!) nuortenkirjan sekä kolme muuta romaania. Kirjoista kolme oli äänikirjoja. Koko kuukautta tuntui leimaavan, varsinkin konferenssimatkan jälkeen, lomalle siirtymisen unelias fiilis. Joensuussa konferenssissa tuntui epätodelliselta, sillä siellä ei ollut samalla tavalla koronarajoituksia kuin Varsinais-Suomessa.
Koko vuoden aikana luin noin 180 kirjaa. Muutama puuttuu luvusta, koska niitä ei löytynyt Goodreadsistä. Lisäksi en laske työhommiin liittyvää kirjallisuutta mukaan. En haluaisi keulia lukusuorituksellani, sillä tärkeintä on, että yleensäkin lukee. Minusta tuntuu, että mitä enemmän lukee, sitä sujuvampaa se on. Vaikka lukumääräni on kunnioitettava, silti minusta tuntuu, että olisin voinut lukea enemmän. Liikaa on tullut vietettyä aikaa somessa ja hömppää kuluttaen. Muistutan myös, että minä en elä esim. ruuhkavuosia, jolloin lukemiseen on todennäköisesti yhä vähemmän aikaa.
Ensi vuodelle minulla onkin hankala lukuhaaste. Aion lukea pelkästään oman hyllyn kirjoja eli hyllynlämmittäjiä. Laskin lukemattomat kirjat toissasyksynä ja silloin niitä oli yli 200. Mikäli lukuvauhtini pysyy samana, saan hyvän osan hyllystäni luettua. Ajatukseni on myös, että luettuani kirjoja, voin karsia osan ja siivottua hyllyni edustavaan kuntoon.
Haasteeseen kuuluu myös, etten lainaa kirjastosta muuta kuin videomateriaalia. Kompastuskiveni hyllynlämmittäjien suhteen on ollut lukea paljon kirjastonkirjoja. Eräpäivien takia ne menevät hyllynlämmittäjien edelle. Videoaineistoa tarvitsen kirjastosta suorittaakseni Helmet-elokuvahaastetta.
Niin. Helmet-lukuhaaste. Yritän suorittaa sitä parhaani mukaan hyllynlämmittäjillä. Poikkeuksen tekevät äänikirjat. BookBeat tarjoaa minulle mahdollisuuden kuunnella kirjoja, joita ei ole omassa hyllyssäni. Tällöin pystyn osallistumaan lukupiireihin ja paikkaamaan lukuhaasteen kohtia. Puolisoni mielestä tämä on huijaamista, mutta minun mielestäni parasta viihdettä kävelylenkeillä.
Mutta pidemmittä puheitta, toivotan teille lukuisaa vuotta 2022. Seuraavaksi joulukuun 2021 luetut:
Markku Henriksson: Tähtilipun maa. Yhdysvaltain alueen historia.
En olisi varmaan tarttunut näin paksuun kirjaan, jollei se olisi ollut Tieto Finlandiaehdokkaana. Älä anna paksuuden hämätä! Mukana on paljon kuvia ja karttoja ja kirjan viimeiset 150 sivua ovat lähdeluetteloa. Teksti oli niin sujuvaa, että sivut kääntyivät kuin itsestään. Olisin antanut viisi tähteä, mutta muutama luku oli puiseva ja joitain lyöntivirheitä oli jäänyt.
Chuck Palahniuk: Fight club
Helmet lukuhaasteeseen piti lukea kirja, jossa ei kerrota päähenkilön nimeä. Tämä viiden tähden kirja sopi kuvaukseen! Päähenkilö kärsii unettomuudesta ja perustamaan kaverinsa kanssa tappelukerhon, jossa miehet.. no, tappelevat. Homma kuitenkin alkaa riistäytyä käsistä. Suosittelen myös kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa.
Dess Terentjeva: Ihana
Tosiihana säeromaani Liljasta, joka nimittää ihastustaan Ihanaksi. Miten käy, kun selviääkin, että Ihana on Liljan isän uuden naisystävän lapsi?
Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään
Tämä kirja jätti sellaisen jäljen, että oli tarkoitus kirjoittaa siitä enemmänkin, mutta jouluväsy tuli tielle. Finlandia Juniorin voittaneessa teoksessa eletään dystooppisella entisen Japanin alueella. Aleksei palaa opinnoistaan auttamaan isänsä ihmiskoelaitokseen. Opintojensa aikana Aleksei on kumminkin alkanut kyseenalaistaa hallintoa ja haluaa toimia sitä vastaan. Tämä oli todellakin viiden tähden lukukokemus, jota suosittelen kaikille teineistä vaariin.

Anna Karhunen: Jos
Kirjassa jossitellaan elämän suurten päätösten äärellä. Kirjan heikkoutena on, että tapahtumia luetellaan eikä kuvailla. Lisäksi monessa kohtaa mietin, olivatko jotkut mielipiteet kirjailijan ja päähenkilön. Olisi muuten saanut vain kaksi tähteä, mutta ihon alle päässyt aihe nosti tähtiluokituksen kolmeen.
Tuutikki Tolonen: Joulusatuja – 24 satua joulun odotukseen
Ihan ok satukirja jouluun. Tosin jostain syystä äänikirjaa lukiessa alkoi kyllästyttä “Sen pituinen se”
2040 Tarinoita demokratian tulevaisuudesta
Mietin pitkään, laitanko tämän kirjan luettujen vai keskeneräisten joukkoon. Kirjassa on siis kymmenen suomalaisen kirjailijan teksti demokratiasta. Osa teksteistä oli tosi hyviä, osan skippasin lyhyen tutustumisen jälkeen. Saara Turusen teksti oli tuttua autofiktiota. Suosittelen kuitenkin tutustumaan.
Jóse-Luis Bocquet & Catel: Josephine Baker
Sarjakuvaelämänkerta 1920-luvulla kuuluisuuteen itsensä Ranskassa tanssineesta Bakerista, joka menestyi paremmin Euroopassa kuin kotonaan Yhdysvalloissa. Suosittelen tutustumaan hänen vaiherikkaaseen elämäänsä.

Jóse-Luis Bocquet & Catel: Kiki Montparnassen kuningatar
Toinen sarjakuvaelämänkerta 1920-luvun ranskalaisesta ikonista. Tämä ei mielestäni ollut niin hyvä kuin Bakerin elämänkerta, mutta toisaalta eihän sitä elämänkertaan voi lisätarinoita keksiäkään.
Guy Delisle: Factory Summers
Olen aiemmin lukenut Delisleltä muun muassa hänen sarjakuviaan Pohjois-Koreasta. Nyt Delisle palaa nuorteensa, jolloin hän oli kesätöissä kotikaupunkinsa paperitehtaalla. Tarinassa ei tapahdu paljoa, mutta sitä on mukava lukea.
Alice Oseman: Heartstopper vol.4
Ihmettelin jo tätä sarjakuvaa lukemaan alkaessa, mistä saadaan tarinaa, kun Charlie ja Nick ovat jo päätyneet yhteen. Charliella ilmenee kuitenkin ongelmia, joita Nickin on vaikea kantaa. Muuten kyseessä on sympaattinen ja hyväntuulinen sateenkaarisarjakuva.

Lucinda Riley: Enkelipuu
Kuuntelin tämän kirjan lukupiiriä varten. Kirjan kehyskertomuksessa Gretan muistinmenetys alkaa väisty 1980-luvulla. Hän paikkaa muistiaan läheistensä avulla ja muistelee elämäänsä. Kirjan pohjavireenä on itselleen anteeksianto ja hyväksyntä.

Tove Jansson: Kesäkirja
Isoäiti ja Sofia viettävät kesiään saarella. Kaikki tunteet käydään läpi. Virkistävää, kun isoäiti ei ole jeesjees-mummo vaan sanoo välillä Sofialle vastaan. Tämä kirja kruunasi Helmet- lukuhaasteeni 2021, sillä se sopi kohtaan vuodenaikaan sopiva kirja.










Oletpas lukenut paljon kaikenlaista! Tsemppiä lukuhaasteeseen! Ajattelin itsekin alkuvuoden jälkeen mennä kirjastolakkoon ja lukea oman hyllyn teoksia.
On niin paljon houkutuksia uutuuksista 😬 mut kai ne odottaa
Olen samaa mieltä tuosta, ettei vuodessa luettujen tai kuunneltujen kirjojen määrällä tai edes sivumäärällä ole juurikaan merkitystä. Ihan eri asia lukea esimerkiksi 300-400 -sivuinen ’nykyromaani’ tai yhdessä illassa hotkaistu sarjakuvaromaani, kun ne eivät ole ajankäytöllisesti millään tavalla verrattavissa. Jotkut lukevat kirjoja lapsilleen ja laskevat nekin. Enemmän teen vuosikatsauksia verratakseni omia lukuvuosiani, mistä tulikin mieleen, että se projekti on vielä aivan vaiheessa…
Sulla on todella kunnioitettava haaste tuo tiukka kuri pitäytyä omissa hyllykirjoissa. Äänikirjat ovat mielestäni ihan laillinen lisä siihen, pitäähän sitä jonkinlainen mahdollisuus olla tarttua uusiinkin kirjoihin. Vuosi on todella pitkä aika ja tulet näkemään somessa jatkuvasti uutta kirjallisuutta mikä alkaa kiinnostaa itseäkin.
Enkelipuu ja Kesäkirja ovat minullekin tuttuja kirjoja. Kumpikaan ei ole mielestäni kirjoittajaansa parhaimmillaan.
Nyt on taas tähtäimessä keskittyä pian vain omiin kirjoihin 😌
Vau, luet kyllä tosi paljon! Hyllynlämmittäjien lukeminen on hyvä idea, pitäisi itsekin käydä kirjahyllyt läpi, lukea lukemattomat ja karsia ylimääräiset kirjat pois.
Joulukuun luetuista Ihanan haaveilen lukevani pian, tytär lainasi sen kirjastosta, joten odottelen omaa lukuvuoroani 🙂
Mä odotan aikaa, kun voin keskustella lapsen kanssa lukukokemuksista 🥰
Nostan hattua oman hyllyn lukutavoitteellesi! Itse en pystyisi lopettamaan kirjojen lainaamista, olen niin koukussa kirjastoon. 🙂 Hyllynlämmittäjät-haaste on minulla yleensä mennyt enempi vähempi penkin alle, joten en ole enää edes yrittänyt osallistua siihen. Minulla on vaan yleinen tavoite lukea ”enemmän” oman hyllyn kirjoja. Hyvää alkanutta lukuvuotta 2022!
Kyl tää kirjastottomuus tekee tiukkaa. Tosin, jollen tekisi näin tiukkaa sääntöä, en varmaan lukisi omasta hyllystä kuin muutaman hassun.
180 kirjaa on kyllä hurja määrä ja todella hieno saavutus! Itse en ole edes sataan päässyt ainakaan sinä aikana, kun olen lukemisiani laskenut. Tiedän, että pystyisin lukemaan enemmän, mutta en ota paineita: tykkään lukea ”laiskasti” eli en mitenkään erityisen nopeasti. Osaaan kyllä lukea nopeamminkin, mutta se ei ole niin kivaa kuin märehtiminen. Veikkaan, että miellyttävä lukutempo on melko lailla henkilökohtainen tunne ja se vaihtelee lukijoilla. Lisäksi luen yleensä vain iltaisin, mutta sitten luenkin niin kauan että nukahdan kirja naamalle.
Tähän liittyi myös varmasti, etten tuolloin elänyt vielä ruuhkavuosia 😅