Niko ja Julia elävät ruuhkavuosia. Rivitaloelämä ei ollut se, missä he näkivät itsensä suhteen alussa. He olivat haaveilleet avoimesta maailmasta ja ulkomailla asumisesta. Julia rakastaa turvallista Nikoa, mutta onko elämä tosiaan tässä?
Pariskuntaillallisella he kuulevat avoimen suhteen mahdollisuudesta ja päättävät kokeilla sitä. Kunhan se ei vaikuta arkeen!
Julia ja Niko ovat kaikessa raivostuttavuudessaan todentuntuisen viallisia ihmisiä. Julian vetotekijänä avoimeen suhteeseen tuntui olevan ihastuminen nuoruudenkaveriin. Niko suorittaa avointa suhdetta, ettei jää mistään paitsi.
Viihdyttävä kirja. Sivut kääntyivät kuin itsestään. Mutta silti minulle tuli olo, että kirja yritti opettaa perinteisen parisuhteen ylivoimaisuudesta. Pikemminkin Julian ja Nikon olisi pitänyt kommunikoida enemmän. Tuntui myös laiskalta, että Julian halua suhdekokeiluun selitettiin huonolla isäsuhteella.
Viihdekirjana Avoimesti yhdessä on sopivaa höttöä, mutten todellakaan suosittele oppaaksi avoimeen suhteeseen.
Kirja saatu: Gummerus
