Kuva: Mtv.fi
Kuten aiemmin uhkasinkin, Kätilö-elokuvaa on selkeästi tarkasteltava erillisenä teoksenaan. Kätilö-kirja haisi, tuoksui ja eli ja tunnelma oli tiivis. En osaa sanoa, miltä elokuva näyttää, jollei ole kirjaa lukenut, mutta itse etsin koko ajan eroavaisuuksia.
Esimerkiksi kirjassa Kätilöllä oli suojattina pieni kolttatyttö. Nyt kolttatyttö kyllä vilahtaa, muttei Kätilö saa häntä pelastettua. Loppukin on erilainen, jotenkin antikliimaksinen kirjaan verrattuna.
Suurena erona on sekin, että elokuva kulkee kronologisesti. Elokuva olisi ollut toki hiukan vaikeampi, mutta ehkä rakentunut moniulotteisemmaksi, jos juoni olisi kulkenut samaa polkua kuin kirjassa, pomppien aikatasoilla.
Juttelin äitini kanssa elokuvasta ja häntä tuntui häirinneen eniten se, että Krista Kososesta oli niin paljon lähikuvia elokuvassa. Minunkin mielestäni hän oli liian kaunis Kätilöksi. Odotin hahmolta kunnon villiä silmää ja tekohampaita. Oliko ohjaaja Antti Jokinen niin rakastunut Krista Kososeen, että halusi kuvata tämän tähtiroolissa mahdollisimman kauniina?
Kuva: Finnkino
Itseäni häiritsi se, että olin kuvitellut Johanneksen miehekkäänä ja elämää nähneenä. Sen sijaan hänkin oli kaunis ja hiukan poikamainen.
Oli elokuvassa hyvääkin. Pirkka-Pekka Petelius oli ilmetty trokari Jouni ja naureskeli huonoilla hampaillaan menemään. Sen sijaan, että olisin liikuttunut Kätilön ja Johanneksen tarinasta, liikutuin, kun Jouni sai Hetansa.
Siinä, missä kirjassa kieli on suuressa osassa, nähtiin elokuvassa kauniita maisemia ja herkkää rakkautta. Siitä kuitenkin puuttui se elämän maku ja mukaansa tempaavuus, joka kirjasta huokui.
Olisi kiva kuulla sellaisenkin mielipide elokuvasta, joka ei ole kirjaa lukenut. Ilmoitelkaa itsestänne.
Comments (2)