Enhän minä voi pitää näppejäni erossa lukuhaasteista. Nokkelimmat pokkelimmat huomasivatkin jo tuon Helmet-haasteen yläpalkissa. Se on tällä hetkellä prioriteettihaasteenani. Koko ajan pidän tietokoneellani auki välilehteä, josta voinkin tarkistella mahdollisia haastekohtia.

Kurjen siivellä lukuhaastetta emännöi Pinon päällimmmäinen-blogi.

1) Elokuvatähtien elämäkerrat ja muistelmat
3) Kirjat, joista on tehty elokuva TAI elokuvan pohjalta kirjoitettu kirja
4) Kirjassa elokuvakansi
5) Fiktiiviset kirjat, joissa kuvataan elokuvaa, kerrotaan elokuvanäyttelijöistä tai -ohjaajista yms. elokuvaan liittyvästä toiminnasta
6) Kirja + leffa TAI leffapostaus. Kirjoitetaan siis sekä kirjasta että siitä tehdystä elokuvasta TAI vain kirjan pohjalta tehdystä elokuvasta/elokuvasta, josta on julkaistu myös kirjallinen versio.
- Huomaathan että voit halutessasi kirjoittaa vain elokuvasta – riittää, että se pohjautuu kirjaan tai elokuvan pohjalta on kirjoitettu kirja. Kirjan ei tarvitse olla luettuna, mutta sen pitää toki olla kirjoitettuna. Mitkä tahansa elokuvajutut eivät kelpaa. 🙂 Jos kirjoitat vain elokuvasta, kuulisin mielelläni lisäsikö sen katsominen kiinnostusta kirjaa kohtaan.
Haasteen piiriin EIVÄT kuulut TV-elokuvat, sillä tällä kertaa ollaan oikean valkokankaan hehkussa. TV-elokuvalla tarkoitan elokuvia, jotka on tehty televisiota varten eikä niitä ole lainkaan esitetty oikeassa elokuvateatterissa. Jos innostut kirjoittamaan elokuvajuttuja, voit totta kai katsoa elokuvan tv:stä tai DVD:ltä. Olennaista on, että elokuva on joskus esitetty elokuvateatterissa.

Lisää lukuhaasteita löydät Haastavaa lukemista-blogista.
Tänä on vuonna on tarjolla vaikka mitä kivoja haasteita! Minäkin osallistuin Kurjen siivellä ja Seitsemännen taiteen tarinat -haasteisiin, HelMet on vielä vähän harkinnassa. Tsemppiä haasteiden suorittamiseen!
Kiitos tsempistä ja tsemppiä itsellesi haasteisiin 🙂