Tämä kirja on voittanut Helsingin Sanominen kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015 ja sitä on kehuttu paljon eri blogeissa. Siksi tartuinkin kirjaan suurin odotuksin. Sain arvostelukappaleen Helsingin kirjamessuilta ja valitsin sen lähinnä hauskan kannen perusteella.
En kadu kyllä valintaani.
Lauseet ovat lyhyitä, jopa toteavia. Se tuo kerrontaan oman erottuvan rytminsä.
Kirjan alussa päähenkilö on lapsi ja lapsen havaintoja maailmasta saammekin lukea. Kirjan aikana päähenkilö kasvaa ja kipuilee maailmankaipuunsa kanssa. Hän muuttaa itäsuomalaisesta kotikylästään pääkaupunkiin, josta tekee pyrähdyksiä ulkomaille, mutta missään hän ei viihdy.
Maailmankaipuun lisäksi päähenkilöä raastaa hänen äitisuhteensa. Äiti haluaa päähenkilön olevan tavallinen. Välillä päähenkilö koittaa erottua joukosta, välillä hän halveksii itsestään liikaa luulevia boheemeja.
Päähenkilö vertaa paljon itseään ystäväänsä Lauraan, ihannoiden ja kaivaten tätä. Päässäni soi aina Laura-kohtauksia lukiessani Scandinavian Music Groupin Casablanca-kappaleen sanat:
Sinä kuuntelet Hennaa
Hänen heleää ääntään
Paitsi, että päässän Hennan tilalla oli Laura. Semmoinen jukeboksi minun päässäni on.
Monista arvioista olen lukenut tämän olevan kasvutarina. Odotin loppua, että päähenkilö olisi saanut jonkin isomman oivalluksen tai muuttanut elämänkulkuaan suuremmin. Jouduin lukemaan viimeiset sivut useampaan kertaan, ennen kuin tajusin loppukaneetin. Sen verran blondi minä olen.
Kirja on luettu myös muun muassa Annelin kirjoissa, Lukutoukan kulttuuriblogissa ja Mari A:n kirjablogissa.