Aviadorin julkaisemassa Ulla Von Weissenbergin esikoisromaanissa Vieraileva solisti suhtaudutaan intohimoisesti musiikkiin. Eeva on jättänyt pianonsoiton nuorena, vaikka panostikin siihen isänsä kovassa otteessa. Nyt hän näkee Annika- tyttäressään potentiaalin ja alkaa ajaa häntä pianistin uralle jo lapsena. Lapsi rakastuu soittoon, mutta toisaalta sosiaalisten suhteiden puuttuessa ja harjoittelun viedessä leijonanosan hänen ajastaan, hänen mielensä alkaa järkkyä.
Sivustaseuraajina ovat muut perheenjäsenet. Perheen Aarne- isä puhuu turhaan muunkinlaisen ajankäytön puolesta. Eihän koko elämä voi olla pianonsoittoa. Annikan pikkusisko, Laura, elää tanssille, mutta jää jalkoihin perhedynamiikassa. Entä sitten ukki, jonka luona pidetään sunnuntaisin konsertteja? Haluaako Eeva paikata omaa epäonnistumistaan isänsä silmissä harjoittamalla Annikasta mestaripianistia?
Von Weissenberg työskentelee psykoanalyyttiisena psykoterapeuttina ja se näkyykin, kuinka hän kuvaa säröilevää mieltä. Eeva ja Annika tavoittelevat täydellisyyttä, jonka pakenee koko ajan heidän hyppysistään. Viiltävän tarkasti kirjoitettu harjoittelu kulkee vähitellen kohti tuhoa. Kumpi on enemmän riippuvainen toisesta äiti vai tytär?
Vieraileva solisti jätti jälkeensä painostavan värinän, muttei todellakaan epävireistä. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat joskus soittaneet jotain instrumenttia edes puolitosissaan. Tai niille, joilla on vaikeita perhesuhteita.
Kuulostaapa hyvin mielenkiintoiselta. Musiikki teemana kiinnostaa aina.
Huh! Kuulostaa rankalta tarinalta. Kiinnostaa kyllä. Sama juttu kuin Ankilla, musiikki kiinnostaa aina. Tästä romaanista en muuten ollut aiemmin kuullutkaan, joten kiitos vinkistä!
Musiikin ystävänä ja itsekin pianoa soittavana (tosin en ole soittanut vuosiin) aihe kiinnostaa. Asetelma, jossa vanhempi mahdollisesti toivoo lapsensa toteuttavan osin omia unelmiaan kuulostaa vähän kuluneelta, mutta riippuu tietenkin miten aihetta käsitellään.
Kuulostaa kiinnostavalta ja tarpeelliselta tarinalta. Vanhempien tapa ladata odotuksia lapsiinsa tuntuu aina vain olevan ajankohtaista, ja vaikka tarinoita siitä on kerrottu toki aiemminkin, kiinnostaa psykoanalyyttisen psykoterapeutin lähestymistapa.
Tämä toisaalta kiinnostelee, toisaalta arveluttaa. Arveluttaa lähinnä se, ettei ole turhan lähellä kirjailijan päivätyötä. Jonkun samantyyppisen lukeneena minulla on huonoja kokemuksia paperinmakuisesta ammattilaisuudesta, jossa ei ole annettu fiktion viedä.
Niin tai näin, tämä on itsenäinen teos, ja sellaisena varmasti minullekin tutustumisen arvoinen.
Minna /KBC
Minulle taas musiikki kovin keskeisenä aiheena aina pikkuisen arveluttaa, kun en itse ole yhtään musikaalinen. Kuuntelen kyllä musiikkia päivittäin mutten itse osaa edes nuotteja.
Tässä näyttää kuitenkin olevan kiinnostava lähestymistapa kirjailijan ammatista ammentaen. Katsoin ettei tästä ole tehty äänikirjaa, joten vilaisenpa kirjastosta 🙂