Koska Tuntematon sotilas oli niin sujuva lukuinen edelliseen klassikkohaasteeseen, päätin pureutua kesän aikana Täällä Pohjantähden alla-trilogiaan. Koska omistin Pohjantähdestä Suomi 100 vuotta-yhteisniteen, oli sivuja miltei 1200, eikä lukeminen rennosti selällään onnistunut. Sainkin aseteltua itseni lukunurkkauksen nojatuoliin tyynyjen avulla niin, että lukeminen onnistui kivuttomasti.
”Alussa oli suo, kuokka ja Jussi”, alkaa Täällä Pohjantähden alla-teos. Jussi kaivaa suon ylös, tekee peltoa ja rakentaa torpan. Vanhan kirkkoherran kanssa on suullinen torpankontrahti, mutta kirkkoherran kuoltua uusi kiristää ehtoja ja lopulta vie osan maista. Jussi nielee kiukkunsa ja tekee töitä. Katkeruus periytyy kuitenkin lapsille ja kylän työväenyhdistyksen asia alkaa kiinnostaa.
Kirjassa saa hyvän kuvan siitä, millainen oli torppareiden ja muun väestön suhde tilallisiin ja muuhun parempaan väkeen. Vielä Jussin sukupolvi kesti sortoa, mutta hänen lapsensa halusivat nousta barrikadeille. Mukaan mahtuu paljon historian vyörytystä helmikuun manifestista Mäntsälän kapinaan. Juuri siksikin toivoisin, että olisin lukenut tämän teoksen jo lukioikäisenä syventääkseni aikakauden historian tietämystä.
Alunperin en tiennyt kirjasta muuta kuin juuri tuon kuuluisan alkulauseen sekä Akselin ja Elina häävalssin. Katsoin heti kirjan lukemisen päälle Areenasta Edvin Laineen ohjaaman Täällä Pohjantähden alla-filmatisoinnin, joka oli ahdettu kolmeen tuntiin. Filmatisoinnissa tuntui, että tapahtumat juoksutettiin läpi liian nopeaan eikä siinä käsiteltykään kaikkia tapahtumia vaan pitäydyttiin kahdessa ensimmäisessä kirjassa.
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että luin tämän klassikon. Hidaslukuinen se oli, mutta mieleni ei tehnyt ollenkaan pomppia pätkien yli.
Comment