Luin enemmänkin self help-kirjallisuutta nuorempana, mutta viime vuosina se on jäänyt. Tähän kirjaan tartuin suosituksesta ja jo päästyäni alkumetreille, aloin suositella sitä eteenpäin.
Australialainen Bronnie Ware on elänyt yhdeksästä viiteen-elämää, kunnes päättää alkaa toteuttaa unelmiaan. Unelmiin kuuluu muun muassa kaiken turhan karsiminen elämästä ja luovan toiminnan lisääminen. Britanniassa asuessaan hän työskentelee aluksi baarimikkona, mutta ajautuu sitten hoiva-alalle. Palattuaan Australiaan hän alkaa työskennellä saattohoitopotilaiden parissa. Karsittuaan omaisuutensa minimiin, hän majoittaa itsensä muiden asuntoihin toimimalla talovahtina.
Mistä ne viisi toivetta sitten tulevat? No, niiltä kuolevilta tietenkin. Ware käy paljon keskusteluja kuolevien kanssa, jotka katuvat jotain ja viisi asiaa toistuvat:
- Olisipa minulla ollut rohkeutta elää uskollisena itselleni eikä muiden odotusten mukaan.
- Kunpa en olisi tehnyt niin paljon töitä.
- Olisipa minulla ollut rohkeutta ilmaista tunteeni.
- Olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviini.
- Olisinpa antanut itselleni luvan olla onnellinen.
Toiveiden paljastaminen näin blogitekstissä ei ole mielestäni spoilaamista, sillä ne ovat nähtävillä jo sisällysluettelossa. Ware tietenkin lupaa kuoleville noudattaa näitä elämänohjeita ja kertoo sitten lisää omasta elämästään ja muista mieleen jääneistä kuolevista.
Jossain kohden kirja alkoi toistaa itseään. Voi olla myös omaa tylsyyttäni, mutta jossain vaiheessa alkoi jo tympäistä, kun Ware on koko ajan kyynelissä. Suuri kritiikin paikka on myöskin, kun hän kertoo kirjan loppupuolella parantuneensa vakavasta sairaudesta meditoimalla.
Kirja on ihan ok lukukokemus, joka tosin ei tuonut juuri minulle uusia ajatuksia. Olen jo hyväksynyt sen, että elän materian keskellä.