Törmäsin kaveriin liikennevaloissa. Kysyin mitä kuuluu.
”Mä oon sellainen ihan kuiviin nuupahtanut viherkasvi joka pitäis viedä suihkuun ja istuttaa uuteen ruukkuun,” vastasi kaveri.
”Joo tiedän tasan tarkkaan. Olispa ihmisille sellanen kovalevyn resetointi. Tai et asennettais kokonaan uus kovalevy. Menisin siihen heti”, sanoin.
Kaverini nauroi. ”Aina kun me nähään, mä oon hajoamassa työstressiin ja sä oot burnoutissa.”
Eeva Kolu kirjoitti kymmenisin vuotta suosittua lifestyle-blogia. Nyt häneltä on ilmestynyt kirja, joka summaa ikäisieni, milleniaalien, uupumusta. Milloin väsymyksestä tuli uusi normaali? Oliko ennen kaikki paremmin?
Korkeintaan vähän väsynyt eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä koostuu roomalaisin numeroin erotelluista osioista, joissa on eripituisia pohdiskelevia tekstejä. Olisin kaivannut numeroinnin sijaan osioille otsikointia, jotain millä sitoa tekstit yhteen. Jokaisessa tekstissä oli punainen lanka, vaikken kaikista sitä äkkiseltään löytänyt.
Kirja resenoi vahvasti minulle, tietotyötä tekevälle milleniaalille, joka on vasta viime vuosina oppinut sanomaan ei sekä armollisuutta itseä kohtaan. Joskus olen Kolun tavoin yrittänyt suorittaa palautumista ja rentotutumista ja manannut, miksi nukkumiseenkin tarvitsee käyttää aikaa. Kirjaa lukiessani nyökyttelin monelle ajatukselle. Pohdin myös pitäisikö hankkia kirja omaan hyllyyn. En kuitenkaan tiedä kestääkö tämä kirja useampaa lukukertaa, vaikka siinä on paljon samaistumispintaa minulle.
Omaan elämääni haluan ottaa ajatuksen siitä, ettei koko ajan tarvitse olla tavoitettavissa. Kuulumiset on kivempi kertoa kasvotusten. Tärkein kaikista on sen hyväksyminen, ettemme koskaan tule olemaan perillä.
Olin pettynyt, kun en löytänyt enempää bloggauksia tästä kirjasta. Nyt lukemaan tätä tai ainakin kuuntelemaan äänikirjaa.
”Tosi herättelevä ja omaan elämäntilanteeseen osuva teos,” summaa Sunnuntai Ajatuksia.
”oisin poimia kirjasta satamäärin lainauksia, jotka ovat mielestäni valtavan osuvia. Ja samoin voisin osoittaa sieltä usempia kohtia, jotka melkein saivat minut itkemään, itkemään sitä, miksi (minäkin) olen itselleni niin hirveän ankara, miten minäkin koen lähestulkoon aina olleeni jotenkin vääränlainen, huonompi kuin muut ja miten se on edesauttanut sitä, että maailma on toisinaan aivan liian uuvuttava paikka,” 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä-blogin Mari.
”Kolun vahvuus on mielestäni kyvyssä tarkastella omia tuntemuksiaan ja tavoittaa elettyjä hetkiä, mutta tässä kirjassa hän tuntuu etsivän jonkinlaista yleispätevyyttä, joka kuitenkin jää tavoittamatta,” kritisoi Luetut, lukemattomat-blogin Liisa.
Kiitos kirja vinkistä! Hieman väsyä on meno täällä runsaan vuoden ikäisen kanssa myös. Katsonpa löytyykö tätä äänikirjana.
Löytyy äänikirjana BookBeatistä 16.11 alkaen!
Luin aikanaan Eeva Kolun blogia, josta pidin kovasti! Tällä hetkellä tuo kirjan aihe tuntuu jotenkin ahdistavalta. Pelkään, että saan liikaa ajateltavaa. Juuri nyt ei tee mieli velloa missään liian syvässä elämän pohdiskelussa, joten voi olla, että tämän jätän väliin.
Ei-milleniaanina olen jo oppinut sanomaan ei, mutta kovillehan se otti. Kirjan lukeminen ei suuremmin kiinnosta. Luullakseni ja toivoakseni en ole (enää) kohderyhmää. Väsymys syntyy keski-ikäisenä jotenkin toisin.
Tästä voisi löytyä samastuttavuutta kyllä jossain määrin, vaikka en koe ihan kohderyhmää olevanikaan 🙂
Minä en ole tämän kohderyhmää ollenkaan, oma elämä oli kotoilua ja downshiftausta jo kauan ennen koronaakin. Ihan uteliaisuudesta luen välillä joitain lapsiperhearkeen ymv sijoittuvia romaaneja.
Kuulostaa kyllä teokselta, johon moni voi samaistua. Vaikken milleniaali olekaan, niin tuntuu kyllä, että omassakin tuttavapiirissä väsymys ja työn kuormitus on kestopuheenaihe. Vaikka ehkä se on myös sellaista ruuhkavuosista johtuvaa elämänhallinnan raskautta.
Mutta laitetaanpas nimi mieleen, muistan Kolun blogin ja pidin hänen tyylistään.
Tää kyllä kiinnitti huomioni, kun tähän törmäsin. Kyllä nimittäin olen vähän väsynyt 😅
En oikein saa arviostasi kiinni, mikä oikeastaan mättää. Tulee vähän sellainen vaikutelma, että väsymys on nykyajan kiire, pahimmillaan muotihokema. Sillä voi selittää huonon olon sen sijaan että perkaisi syyt ja pyrkisi korjaamaan ne.
Olen ilmeisen kaukana kohderyhmästä paitsi vuosiltani myös henkisesti. Kirja kyllä pistää taas ajattelemaan tyytyväisyyden, onnellisuudenkin lähteitä. Ei ole helppoa millenniaaleillakaan, vaikeuksien syyt tuntuvat vaihtuneen elämän niukkuudesta sen yltäkylläisyyteen, jolloin kaikkea tarjolla olevaa ei väsymättä jaksa.
Avartaisi ehkä maailmankuvaani, ei taida tämä kirja kuitenkaan päästä lukupinooni.
Minna /Kirsin Book Club