
Ina Mikkola: Runkkarin käsikirja – kasvata pornolukutaitoasi ja seksuaalista älykkyysosamäärääsi.
Tykkäsin tästä! Mikkola oli ammentanut tietoutta aiemmasta Ina Mikkola <3 Porno- ohjelman teosta, asiantuntijoilta sekä “runkkuringeiltä”, jotka koostuivat monimuotoisista WhatsApp-ryhmistä. Soisin jokaisen lukevan tämän kirjan ja laajentavan mielikuvaansa seksuaalisuudesta. Kirja on saanut kritiikkiä Mikkolan persoonallisesta kielenkäytöstä sekä lihavien ihmisten puutteesta kuvituksessa.
Kaisa Paasto: Anni – Kaverinkesyttäjä
Mukava tarina 10-vuotiaasta Annista, jonka bestis on muuttanut Amerikkaan. Kesyttäessään lemmikkipossua, Anni keksii kokeilla samoja kikkoja uuden kaverin hankkimiseen.
J.R.R Tolkien: Taru Sormusten herrasta
Luin tämän lukupiiriä varten. Olen kirjoittanut Sormusten ritareista ja Kahdesta tornista aiemmin ja kirjoitan pian myös tuntemuksia Kuninkaan paluusta.
Anu Kaaja: Katie-Kate
Skandinaavi Katie-Kate ajautuu Lontoossa esittämään Kate Middletonin kaksoisolentoa. Raisu tarina, jossa päähenkilön mukana kulkevat Dianan, Middletonin ja glamour-malli Katie Pricen tarinat. Arvoin tälle mielessäni tähtiä yhden ja viiden välillä. Päädyin neljään, koska tarina jäi mieleen.
Edith Hammar: Homo line
Homoseksuaalisuutta pohtiva sarjakuva, jonka luin saadakseni luettua kaikki Sarjakuva- Finlandia finalistit. Ei uponnut.
David Wallace-Wells: Asumiskelvoton planeetta
Luin tämän masentavan ilmastokriisistä kertovan kirjan kirjoittaakseni siitä arvostelun Spin- lehteen. Kirjan käy läpi, millaiseksi maailma muuttuu ilmastonmuutoksen myötä, muttei esitä ollenkaan ratkaisuja.
Siiri Enoranta: Gisellen kuolema
Joel on abi, kun hänen Linnea pikkusisarensa muuttaa takaisin Ruotsista. Lupaava balettiura oli katkennut loukkaantumiseen. Kaikki perheessä tuntuvat voivan huonosti. Joel yrittää ottaa selvää sulkeutuneesta siskostaan. Pidin kirjasta, mutta loppu hämmensi.
Suoritin tämän myötä Helmet-lukuhaasteen kohdan, jossa piti lukea kaksi samasta aiheesta kertovaa kirjaa. Toinen oli Viivi Rintasen Sarjakuvaterapiaa-sarjakuva.
A.J Jacobs: Raamatullinen vuosi
Mariko Tamaki & Jilliam Tamaki: Skim
Taas minä yritin lukea ruotsinkielistä sarjakuvaa! Tässä sarjakuvassa oli jo sen verran verran tekstiä, että minun ruotsintaidon puutteeni häiritsi tarinan ymmärtämistä. Skim nimellä kutsuttu tyttö elää 90-luvulla ja on kiinnostunut wiccalaisuudesta. Toinen kirjaa liikuttava piirre on tutun poikaystävän itsemurha. Kannen kuva Skimistä toi mieleeni vanhat japanilaiset kuvat hovinaisista.
Tuija Sorjanen & Anniina Vainio: Milleniaalit: uuden vuosituhannen tekijät
Kokoelma tekstejä milleniaaleista, jotka pohjautuvat ikäluokkaan kuuluvien vaikuttajien haastatteluihin. Mukana on eri nuorijärjestöjen puheenjohtajia sekä taiteilijoita. Minua olisi kiinnostanut, mitä ajattelee väliinpudonnut milleniaali.
Molly Ostertag: The Midwinter Witch
Näin tämän sarjakuvan jossain kirjasomessa. Vähän matkaa luettuani tajusin, että kyseessä on kolmas osa Witch Boy-sarjaa. Kyllähän tämän luki, mutta olisin saanut varmasti enemmän irti, jos olisin lukenut aiemmat osat. Nuorten noitien maailmaan olisi kuitenkin mukava palata myöhemminkin.
Teijo Makkonen: Kustannustoimittajan kirja
Luin mielenkiinnosta kirjan kustannustoimittamisesta. Kirja oli julkaistu vuonna 2004, joten olisi mielenkiintoista tietää miten kustannusala on muuttunut vuosien saatossa.


On aina jännä lukea eri ihmisten luettujen listoja. Jotenkin kummasti osuu kohdalle itseni lukemia kirjoja todella harvoin. Tässäkään ei ollut yhtään.
Olen lukenut näistä vain Tarun sormusten herrasta (lukiossa ollessani) ja Anni kaverinkesyttäjän, joka oli varsin raikas lastenkirja. Erityisesti 19-vuotiaan isoveljen suhde paljon nuorempaan pikkusiskoonsa oli kuvattu kivasti.
Radio Popov käväisi lainassa kirjastosta, mutta oli niin paljon varauksia, etten ehtinyt aloittaa. Pitää kyllä lukea, kunhan jono vähän lyhenee. Enorannan esikoinen on myös lukulistalla. Olen pitänyt paljon Nokkosvallankumouksesta ja Tuhatkuolevan kirouksesta, Surunhauras, lasinterävä puolestaan oli vähän pettymys. Oletko lukenut sitä hänen uusinta, Kesämyrskyä? Tavallaan kiinnostaisi, mutten ole edes katsonut kirjastosaatavuuta.
Luin Kesämyrskyn alkuvuodesta. Se sopii muuten Helmet-lukuhaasteen kohtaan 7. Kirjassa on kaveriporukka
Olet kyllä lukenut a) paljon b) laidasta laitaan! Kun mietin omia kirjojani, on skaala kyllä huomattavasti suppeampi, ellei lasketa paperikirja vs. äänikirja ja sitä että kuuntelen enenevissä määrin kirjoja myös englanniksi. Kuuntelen, koska valikoima on niissä äärettömän paljon parempi kuin kirjaston kirjavalikoimassa.
Minun pitäisi muistaa lainata jokunen sarjakuvakirja, voisin lukea niitä kesällä ulkona, silloin on enemmän fiilistä. Pitää tutustua paremmin noihin Finlandia-ehdokkaisiin.