Marraskuulle minulla oli suuria lukusuunnitelmia. Kuitenkin sairastelu ja pimeys veivät voiton. Kuvan kirjoista luin vain kaksi. Tuntuu vähän tylsältä siirtää joulukuulle marraskuun lukupinoa.
Aikaa veivät myöskin Lasten- ja nuorten Finlandia-ehdokkaat. Minulla on tapana lukea kiinnostavimmat finlandiaehdokkaat. Lanuehdokkaista luin kaikki. Suosittelen muitakin lainaamaan eri kirjallisuuspalkintojen ehdokkaita. Sen jälkeen, kun voittaja julistetaan, voittajakirjan varausjono kasvaa.
Marraskuussa luin neljä lastenkirjaa, kolme nuortenkirjaa, kaksi tietokirjaa ja kaksi romaania.
Ensimmäisenä lukuun pääsi Julia Pöyhösen ja Heidi Livingstonen Miu ja hyvän kierre. Kumma kustannuksella on paljon lastenkirjoja tunnetaidoista. Fannisarjassa seikkailee Fanni-norsu ja pienemmille tarkoitetussa Miu-sarjassa Miu-liikeri. Sivut ovat helposti käänneltäviä. Yksivuotiaani jäi katsomaan kuvia ja tykkää lukea Miu-kirjoja itsekin.
Miu ja hyvän kierre – kirjassa tulee pahan kierre, kun Ralf-veli vie aamupalalla Miulta mansikan. Miu suuttuu ja kostaa kaatamalla Ralfin palikkatornin. Miten tilanne korjataan? Onneksi äiti keksii. Tämä kirja antaa varmasti enemmän niille lapsille, jotka ovat jo enemmän tekemisissä muiden llasten kanssa kuten sisarusten tai päiväkotikavereiden.
Kirja saatu Kummakustannus.
Sitten alkoi lanufinlandiaehdokkaiden luku. Jenni Erkintalon Kuka ihana? on raskaana olevan naisen puhelua tulevalle lapselleen, pohdintaan, kuka ihana sieltä on tulossa. Minun makuuni turhan lässy, mutta lapsi tykkäsi katsoa kuvia. Vaikka kirjan ikäsuositus on 0+ olisi toivonut paremmin lapsen sormissa kestäviä sivuja.
Vuoden tiedetoimittaja-tittelillä palkittu Niko Kettunen kirjoittaa Helsingin sanomiin palstaa, jossa esitellään jokin eläinlajin edustaja ja kommentoidaan samalla yhteiskuntaa. Joskus laveammin, joskus hiukan vähemmän. Vai mitä sanotte kelasta, jossa päästään Juha Sipilästä ja sote-uudistuksesta stalinismiin ja siitä virtahipoihin?
Kirja saatu: SKS kustannus
Tässä on minun suosikkini lanufinlandiaehdokkaista!
Joskus kauniiseen päivään vain lataa liikaa odotuksia. Kun liian monta asiaa menee pieleen, katkeaa kamelin selkä. Se on ok. Sen jälkeen pyydetään anteeksi.
Maria Viljan Kesän ainoa kaunis päivä – kirjassa on ihanan värikäs kuvitus ja! Äidillä on tatuointi.
Linda Bondenstanin Hopi hopi Pienen robotin tarina on kiintiösuomenruotsalainen kirja lanuehdokkaissa. Siinä käsitellään ihmisten maailmaa kiireineen ja sotineen pienen robotin näkökulmasta. Robotti yrittää miellyttää ihmistä, muttei mikään ole tarpeeksi. Kuitenkin toivoa on.
Kuvituksesta löytyy värejä, mutta ihmiset eivät ole piirretty minun silmääni miellyttävästi. Pohdin myös, onko ok kuvata sotaa lastenkirjassa.
Odotin kovasti Salla Simukan ja JP Ahosen Poika ullakolla, poika kellarissa- nuortenkirjaa ja olinkin innoissani, että se oli lanufinlanfiaehdokkaan. Viimeinkin tekosyy lukea se!
Max muuttaa perheineen taloon. Hän valitsee huoneensa kellarista. Hän huomaa kivikokoelmaan ilmestyneen kiven. Eräänä yönä hän kuulee musiikkia. Aiemmin ullakolla on ollut vain välikerros, nyt siellä onkin kokonainen huone, jossa toinen poika soittaa tuuliviulua. Mistä hän on tullut?
Simukan ja Ahosen teos kertoo ystävyydestä ja maailmojen kohtaamisesta. Ahosen kuvitus täydentää tarinaa taitavasti.
Louna asuu idyllisellä Utön saarella, josta hän muuttaa lukiota käymään Helsinkiin. Vähitellen hän sopeutuu uusiin kuvioihin. Alkaa myös selvitä hänen äitinsä menneisyys. Äidin, joka pelastui Estonialta.
Leena Paasion Meren koskettamia hehkutettiin minulle etukäteen. Monet ovat povanneet sille lanufinlandiaa. Siksi epäilyttikin tarttua siihen. Minulle se ei vastannut ihan hypeä. Utö kohtaukset eivät koskettaneet minua, vaan enemmänkin Lounan äidin mysteeri. Kirja kuitenkin palautti haluni nähdä viimein kunnolla saaristoa.
Ida Jauhiaisen Ehkä tää tästä on kuvaus syömishäiriöstä toipumisesta. Kirjoitan tästä tarkemman postauksen ensi viikolle.
Kirja saatu: Avain
Ehdin lukea viimeisenkin lanufinlandiaehdokkaan juuri ennen pääpäivää. Päivi Lukkarilan Skutsi tuo yhteen metsävaellukselle ilman puhelimia neljä erilaista nuorta vaihdellen heitä kertojina. Nasim on kirjatoukka, joka haluaa oppia erätaitoja, Lukan vanhemmat haluavat, että hän oppisi olemaan ilman älypuhelimia, Joel on porukan vitsiniekka ja Sabina on joukon omiin oloihinsa vetäytyvä tyttö. Plussaa siitä, että kertojien nimet oli printattu sivujen yläreunaan.
Erävaellus saa rujon käänteen ja nuorten on selviydyttävä itse pois metsästä. Kirjassa on kauhuelementtejä, mutteivat ne olleet ainakaan minulle liian jänniä.
Viime hetken lisäys: tämä meni voittamaan lanufinlandian. Olen hiukan pettynyt, että lastenkirja ei taaskaan voittanut. Tosin lastenkirjat saavat nyt olla parrasvaloissa Adlibriksen lanuehdokkaissa, joissa ei ole yhtään nuortenkirjaa ehdokkaana. Kiva toisaalta, että pienkustantamon kirja voitti Finlandian.
P.S Skutsi on nuorisokieltä ja tarkoittaa metsää.
Viimeisenä marraskuun kirjana luin lukienläpivuosikymmenten haasteeseen 1910-luvun kirjan, joka vei minut päälle sadan vuoden takaiseen Japaniin. Ilmeisesti akateeminen työttömyys oli juttu jo silloin.
Natsume Sosekin Kokoron kertoja on tokiolainen opiskelija, joka tutustuu vanhempaa maisteriin. Syntyy ystävyys, jossa kertoja hakeutuu maisterin seuraan ja hakee häneltä neuvoa. Vähitellen maisterikin avautuu ja kertoo kertojalle elämäntarinansa.
Olen lukenut paljon japanilaista kirjallisuutta. Vaikka tämä oli paljon vanhempaa aiempaan lukemaani verrattuna, löysin paljon tuttua muun muassa kirjan tunnelmasta ja henkilöiden välisistä kemioista.
Soseki on kirjoittanut uransa tekstit jatkotarinoina lehtiin. Siksi luvut ovat lyhyitä ja tarinaa on helppo seurata. Jatkotarinoiden perinne jatkuu muun muassa mangatarinoiden julkaisuna luku kerrallaan lehdissä. Tekisi oikeastaan mieli tutustua muuhunkin Sosekin tuotantoon.
Kuukauden viimeisenä kirjana luin loppuun Anna Karhusen Juomishäiriön. Kirjoitan siitä pidemmin myöhemmin.