Oliverin äiti haluaa hänestä amupumahiihtäjän. Oliverilla onkin muuta mielessään. Hän pujahtaa läheiselle louhokselle, jonne hän on piilottanut jäälle maalin ja luistimet. Videoita puhelimestaan katsellen hän harjoittelee jääkiekon liikkeitä.
Erään kerran Markus, Oliverin isäpuoli, kuvaa harjoituksia, videosta tulee viraali ja Oliver päätyy tamperelaiseen seuraan pelaamaan. Hänen kykynsä huomataan ja hän pääsee opiskelemaan maajoukkueeseen valmentavaan sisäoppilaitokseen.
Oliverin äiti ei ole innoissaan, sillä hänen mielestään jääkiekko on lajikulttuurina toksinen ja pelkää, miten hänen kaapista homona oleva poikansa selviää. Pikkujellonat osoittautuvatkin suurimmaksi osaksi velikulliksi ja Oliver saa näyttää kyntensä kaukalossa.
Oman mausteensa Oliverin arkeen antaa Niklas Gauffin. Gauffin ja suomalaisruotsalainen jääkiekkkoilijanalku, jota Oliver vihaseuraa somessa. Mutta mitä käy, kun Gauffinkin päätyy samaan asuntolaan?
Siis onhan tämä ihan satua. Miten Oliver olisi tullut loistavaksi joukkuelajissa yksin harjoitellessaan? Konfliktit ratkeavat parissa luvussa. Pikkujellonien tyylistä soisin todellakin olevan nykyjääkiekon: riidat hoidetaan puhumalla ja patriarkaatin sortumista toivotaan.
Olen kuullut myös vastaanvan tyyliseestä Heated rivalry- kirjasarjasta. Kirjasomessa Lyyra Virtanen nosti esiin pointin (hetero)naisista, jotka lukevat rakkaustarinoita homoista. Onko Sulamispiste ja Heated rivalry sekä muut vastaavat kirjoitettu heille? Virtasen mukaan varsinkin naiset, joilla on huonoja kokemuksia miehistä kokevat olonsa turvalliseksi lukiessaan queer-rakkaustarinoita. Muita samantyylisiä ovat lukuisat poikarakkausmangat sekä esimerksi Punaista, valkoista ja kuninkaallisen sinistä – kirja.
Oli miten oli, oli mukava kääriytyä Sulamispisteen pehmoiseen maailmaan, jossa suostumus on juttu ja paha saa palkkansa.
P.S kirjassa on kivoja mangatyylisiä Satu Ovaskaisen kuvia. Ilmeisesti nämä vetoavat nuorisoon. t: nelikymppinen täti