Tässähän tämä on, tämän kirjakevään JUTTU. Lukunopeuteen vaikutti osaltaan se, että Lopotti piti lukea pääsiäisloman aikana, koska äiti oli lainannut sen Iisalmen kirjastosta. Mutta kyllä tämä kirja oli myös vetävä.
Pakostakin tätä vertaa Kinnusen esikoiseen, Neljäntienristeykseen, jonka arvostelin tässä blogissa ensimmäisten kirjojen joukossa. En osaa kuvitella, että Lopottia lukisi itsenäisenä kirjana. Niin paljon siinä on viittauksia Neljäntienristeykseen.
Kyyti oli mukava. Suku ja kotipaikka olivat tuttuja Neljäntienristeyksestä. Sokea Helena on aiemmin tuttu ja mukana on myös homoseksuaaliksi paljastuva Tuomas. Molemmat kipuilevat omaa erilaisuuttaan ja kodin muuttumista. Lapsuudenkoti ei ole sama, mihin palaa aikuisena.
Lukiessani odotin myös samantyylistä käännettä, jollainen tuli Neljäntienristeystä lukiessa. Se jäi kuitenkin uupumaan. Hyvin viihdyin ja katosin lapsuuden kesiin.
Comment