Instagramissa oli upea lukien läpi vuosikymmenten- haaste, joka seurasi minua läpi koko vuoden 2024. Haasteen tarkoituksena oli lukea hiukan vanhempaa kirjallisuutta. Sääli sinänsä, etten aloittanut tämän postauksen kirjoittamista heti ensimmäisen haastekirjan luettuani. Nyt saatte vain hämäriä muistikuvia.

Tammikuu 2010- luku Kate Atkinsson Elämä elämältä
Tämä oli lämmittänyt hyllyäni pitkän tovin. Muistaakseni se oli ilmestyessään tapaus blogimaailmassa ja moni kehui tätä. Tämä oli sellainen kirja, jonka olisin halunnut itse kirjoittaa. Vaihtoehtoisia elämiä päähenkilölle.

Helmikuu 2000 – luku Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
Finlandian voittanutta spekulatiivista fiktiota. Mikael löytää kotinsa läheltä peikon, jonka ottaa lemmikikseen. Ei ollut ihan niin hyvä kuin odotin. Kansanperinnettä ja queereja sävyjä.

Maaliskuu 1990- luku Margaret Weis: Hengen miekka
Tämä oli lempikirjani yläasteikäisenä. Roolipelikampanjasta alkunsa saanut Dragon lance- kirjasarja vei mukanaan kaveriporukkani. Raistlin- velhoon keskittyvä Hengen miekka oli parempi kuin muistin. En tiedä, voinko suositella tätä, sillä suuri osa lukukokemuksesta oli nostalgiaa.

Huhtikuu 1980- luku Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
Taas palasin yläasteella luetun pariin. Olin lainannut vahingossa selkokirjaversion, mutta se ei haitannut uudelleenlukua. Allu lähetetään kesäksi auttamaan sukulaisia maatilalla ja kohtaa siellä Kertun. Ihana nuoruuden kesä.

Toukokuu 1970-luku Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi
Olin hankkinut tämän painoksen Suomi100 klassikkosarjaan. Onneksi luin sen, sillä tämä oli upea ja mahtava! Kirjan päähenkilö seikkailee ympäri Suomea jäniksen kanssa. Voisin lukea muutakin Paasilinnalta.

Kesäkuu 1960- luku Arthur C. Clarke: A fall of Moondust
Turistit kuussa hautautuvat kuupölyyn. Ei ollut mieleeni.

Heinäkuu 1950- luku Astrid Lindgren: Kati Amerikassa
Hassutteleva tyttökirja. Mielenkiintoista ajankuvaa.

Elokuu 1940- luku Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi
Pikku prinssin uudelleenluku sai uusia sävyjä, nyt kun minulla on oma pikku prinssi. Kertoja juttelee toiselta planeetalta tulleen Pikku prinssin kanssa ja yhdessä he ihmettelevät maailmaa.

Syyskuu 1930- luku Katri Vala: Paluu
Vaihteeksi runoja. Eivät avautuneet.

Lokakuu 1920- luku Yevgeny Zamyatin: We
Neuvostoliittolaista dystopiaa, josta George Orwell otti vaikutteita. Suosittelen tutustumaan.

Marraskuu 1910- luku Soseki Natsume: Kokoro
Tartuin suurin odotuksin tähän. En ollut lukenut aiemmin holmeseja. Watsonin näkökulmasta etenevässä tarinassa liikutaan nummilla tutkimassa Sir Georgen kuolemaan johtanutta tapausta, jonka on väitetysti aiheuttanut Baskervillen koira.
Päähenkilö tutustuu erakkomaiseen maisteriin. Samaa tunnelmaa kuin nykyisissäkin japanilaisissa kirjoissa. Ja oli näköjään akateemista työttömyyttä ja Meijiajan Japanissa.

Joulukuu 1900- luku Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira
Kaiken kaikkiaan oli kiva lukea eri vuosikymmenten teoksia. Voisin toteuttaa haasteen uudelleen esimerkiksi pelkästään spekulatiivisella fiktiolla.
Wau, mikä kooste! Hienoa, että sait haasteen tehtyä – minulla tämä jäi alkuunsa jumittamaan. Hauskan napakasti tuot esille ajatuksiasi kirjoista. Ihanaa, että löytyi myös hyviä elämyksiä menneiltä vuosikymmeniltä.
Tällekin vuodelle olisi uusi haaste, mutta taitaa jäädä väliin, kun panostan hyllynlämmittäjiin
Kiva haaste!
Olen muutaman noista lukenut aikoinaan, mutta mikä mua hämmästytti, niin kolme näistä olen nähnyt teatteriesityksenä! Häräntappoaseen olen joskus nuorena myös llukenut. Eli Häräntappoaseen katsoimme Pyynikin kesäteatterissa, Jäniksen vuoden Tampereen komediateatterin kesäteatterissa (ja sen takia Elsa Saisio on mulle aina Pupu 😀) ja nyt viime syksynä Baskervillen koiran Tampereen komediateatterissa.
Sitten ne mitkä olen lukenut, Pikku Prinssi moneen kertaan, joskus lapsena ja aikuisena lapsille, ja Elämä elämältä, joka oli todella hyvä! Annoin sille pisteitä Blogistanian äänestyksessäkin aikoinaan.
Noista mitä en ole lukenut, täytyy kyllä sanoa, ettei yksikään ole sellainen jonka laittaisin talteen. Todella erilaisia kirjoja olit löytänyt haasteeseen.
Tarkoituksena olikin haastaa itseä! Välillä konsultoin 1001 books to read Before I Die teosta
Oi, monia tuttuja, rakkaitakin teoksia! Huomasin nyt viikonloppuna, että Jäniksen vuosi täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja ajattelin, olisiko syytä lukea se uudestaan. Tosin siinä on kyllä harvinainen kirja siinä mielessä, että elokuva on kirjaa parempi. Tosin Risto Jarvan filmatisointi onkin upea, yksi lempielokuviani ever!
Oho! Pitääpä lainata kirjastosta se elokuva!