Kaikkien aikojen teattterisyksy alkaa olla paketissa. Tässä hiukan summausta siitä.
Teatterikauden avasi minulle Turun kaupunginteatterin The Addams Family, jonne vein lapseni vakivahdin kiitoksena etukäteen tulevasta syksystä. Minulle Addams family on tuttu 90-luvun elokuvista, mutta perheellä on pidempi historia. The Addams Family- sarjakuvaa julkaistiin 1938 – 1988 The New Yorkerissa. Siihen pohjaituvaa televisiosarjaa esitettiin vuonna 1964. Voit lukea lisää The Addams Familyn historiasta tästä Wikipedia artikkelista.
Turun kaupunginteatterin The Addams Family on kauhumusikaali, joskin alakouluikäisillekin sopiva. Perheen tytär, Wednesday, on rakastunut; tosin normaaliin mieheen. Osaako hänen perheensä käyttäytyä sen aikaa, kun sulhasehdokkaan perhe on kylässä?
Seuralaiseni nautti esityksestä niin paljon, että meni katsomaan sen vielä toisenkin kerran. The Addams Family pyörii Turun kaupunginteatterissa vielä keväällä 2026.
Ylläoleva kuva Addams Family Turun kaupunginteratteri.
Syksyllä olin mukana Tehtailijat- hankkeeseen Tehdas teatterissa. Tehtailijat kävivät katsomassa Tehdas teatterin esityksiä ja kirjoittivat niistä tekstejä, jotka julkaistiin Tehdas teatterin sivuilla. Lue tästä lisäää.
Ensimmäiseksi kävin katsomassa nykytanssiteoksen Wörk it, joka kuvaa raksaoloja. Kirjoitin esityksestä pantoum- runon, joka on alla.
Kumpi ohjaa kone vai ihminen?
Eurolavoja niin monta
Voiko raksa työ olla näin elastista?
Talkoopitsat ja -kaljat
Eurolavoja niin monta
Tällaista on varmaan raksalla
Talkoopitsat ja -kaljat
Lava rakentuu tanssijoiden toimesta
Tällaista on varmaan raksalla
Kuinka paljon johtoa!
Lava rakentuu tanssijoiden toimesta
Päivänsäde yrittää herättää raksamiehen
Kuinka paljon johtoa!
Voiko raksa työ olla näin elastista?
Päivänsäde yrittää herättää raksamiehen
Kumpi ohjaa kone vai ihminen?
Syyskuun lopussa lapsen kummisetä vei meidät minioopperaan. Oopperatalon lämpiössä esitettiin allekouluikäisille sovitettu Sevillan parturi. Tiivistetty tarina kesti puoli tuntia, oli suomeksi käännetty ja omia eväitä sai syödä.
Osa lapsista piteli korviaan sopraanon laulaessa, mutta minun kaksivuotiaani jaksoi keskittyä reippaasti ja taputti seisaaltaan lopussa. Olimme myös lapsen kummisedän kanssa yllättyneitä, kuinka moni lauluista oli jo aiemmin tuttuja. Eihän ne lapset opi kulttuurista, jollei niitä vie kulttuurin luo.
Kuva: oopperabaletti.fi
Ollaan eläimiksi – sooloesityksen viesti on selvä: olemme kaikki eläimiä. Mutta mitä on olla rausku, mehiläinen, korppi…? Juha Valkeapää on näitä kaikkia eläimiä täynnä olevassa haalarissaan ja kutsuu meidätkin mukaan kokemaan. Tanssimme kuin mehiläiset, kuulemme joen äänen, näemme kuinka Valkeapää muuntautuu käärmeeksi. Teosta rytmittävät kirjailijoiden, kuten Anni Kytömäen ja Eeva Kilven, tekstit. Vaellamme läpi Tehdas Teatterin tilojen. Muu maailma tuo värinsä esitykseen. Lopulta olemme vain eläimiä.
Olisipa tälläistä teatteria ollut silloin, kun itse olin lapsi!
Mustan Kuun majatalo perustuu Reetta Niemelän Mustan kuun -kirjasarjaan. Esitys on suunnattu koko perheelle, mutta siinä on jännittäviä kohtia, joiden vuoksi lapsen kannattaa olla jo kouluikäinen. Aikuisellekin on esityksessä hauskoja vitsejä esimerkiksi turkulaisuudesta, mutta leikkimieltä kannattaa olla mukana.
Varroimme koruttomassa odotustilassa, kun meitä tuli hakemaan kalpea rouva. Hänen jouduttua poistumaan, odottomattomasta paikasta ilmestyi salaväkeä, jotka johdattivat meidät Mustan Kuun majataloon.
Ryömin toiseen maailmaan, jossa ei jääty töllistelemään estradin tapahtumia vaan saimme auttaa majatalon isäntää. Oloni oli kuin Liisalla Ihmemaassa.Tuossa vaiheessa tuntui, ettemme ole tavallisia teatterikatsojia vaan olimme imeytyneet tarinan sisään.
Vaikka olinkin osannut aavistaa, ettei kalpealla rouvalla ole puhtaat jauhot pussissaan, pääsin yllättymään, kun emme jääneet vain majatalon työvoimaksi. Lähdimme seikkailuun, jossa pidimme salaista kokousta kykloopin ja peikon kanssa, hiivimme pimeässä tunnelissa, muuntauduimme näkymättömiksi ja pelastimme päivän nokkeluudellamme.
Erityisesti minua ilahduttivat rikkaan maailman lisäksi upeat nuket ja heidän liikuttajansa sekä lavastus. Siinä missä majatalo oli yksityiskohtainen sukellus fantasiamaailmaan, oli Peilitehdas ja Kuumestari yksinkertaisesti riisuttu pahuuteen.
Entinen larppaaja kiittää, kun sain heittäytyä näin fantastiseen tarinaan. Olin kuitenkin aikuinen ja suitsin itseäni, antaen tilaa lapsille osallistua kokemukseen minua enemmän. Ymmärtääkseni rakennus, jossa esitys oli, on purku-uhan alla. Siis taas yksi keino käyttää purkurakennusta taiteeseen.
Kuva: Tehdas teatteri
Tehdas Teatteri pääsi yllättämään jälleen.
Odotin toki kabareeta, enkä enää jaksanut uskoa, että Tehdas Teatterin näytöksissä olisi neljättä seinää. Sain naurua, aivonyrjähdyksiä sekä sukelluksen viime vuosisadan alun avantgardistien kansoittamaan kapakkaan jossain tuolla idässä.
Teos pohjautuu venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin professori Tomi Huttusen toimittamaan Venäläisen avantgarden manifestit – antologiaan, jonka pohjalta ohjaaja Olavi Ermala ja dramaturgi Sara Koiranen ovat luoneet Fantastisen kapakan.
Antti Ainola ja Nuppu Ervasti ovat minulle aiemmin tuttuja Teatteri Kantanäyn esityksistä. Karoliina Illikin osoittautuu oivaksi viihdyttäjäksi. Kaikki kolme vetävät useita rooleja, lausuvat, soittavat ja laulavat.
Manifestien lisäksi me yleisössä saamme todellakin olla menneen maailman parantajia; lausumme mietelmiä, heitämme haihattelijaa paperitolloilla ja pelkäämme poliisiratsiaa. Baarin shakeri muuntuu yhdeksi esityksen hahmoista ja parrakkaat venäläiset ajattelijat ottavat yleisön mukaan lausumaan täydellisestä ympyrästä.
Vai ovatko he sittenkään venäläisiä?
Näyttelijät nostavat baaritiskille keittolevyn ja pohdiskelevat kananmunaa paistaessaan, kuinka monet venäläisinä pidetyistä ajattelijoista ovatkin itse asiassa ukrainalaisia. Näinhän on myös monien taiteilijoiden laita. Kananmuna paistuu, mutta näyttelijät eivät pääse koskaan sitä syömään.
Uskon, että varsinkin kabareen lopussa, kun yleisö on siirtynyt teatterisaliin, esityksessä on paljon syvempää tietoa. Heikkouteni on kuitenkin, etten ole analyyttinen. Siltikin katosta roikkuva takki lumisateessa ja tuolta jostain lausutut runot koskettavat minua ja seuralaistani.
Lopuksi myös lausutaan se kaikkein tärkein elämässä: “Mikäli sinulla on joku, jota rakastat, sano se hänelle ja pidä hänestä huolta.”
Kuva: Tehdas teatteri
Humalan kämmenellä on käsikirjoittaja ja ohjaaja Heini Vahteran kokemuksiin pohjautuva näytelmä, jota hallitsevat erilaiset nuket. Esiintyjiä on lavalla kaksi, Elena Rekola ja Sirpa Järvenpää, jotka esiintyvät ja nukettavat pehmoleluja, barbeja ja nukkeja. Esityksellä on upea äänimaailma, jota hallitsevat tutut kristilliset laulut.
Pääosassa on Heini, jonka perhe on syvästi uskonnollinen. Hän näkee jo pienenä päihteiden käyttöä niin kioskilla kuin isovanhempiensa luona. Välillä Heini ei pääse porukoihin, kun puhuu uskostaan niin avoimesti. Yläaste jännittää ja siinä vaiheessa astuvat päihteet Heininkin kaveriporukkaan. Paha maailma hyväksikäyttäjineen on läsnä.
Ymmärtääkseni Vahtera on samaa ikäluokkaa kuin minäkin. Ainakin Heinin nuoruudessa olivat selkeästi esillä minunkin nuoruutta värittäneet asiat. Kauniit ja rohkeat, saatananpalvojien pelko sekä milleniumin jännittäminen. Nämä viittaukset toivat tarinaa minulle lähemmäs.
Humalan kämmenellä osui ja upposi erityisellä tavalla minuun, koska olen itsekin viettänyt nuoruuteni seurakuntalapsena. Tosin meillä ei puhuttu helvetistä tai puhuttu kielillä, mutta niitäkin perheitä tunsin. Oli miten oli, Humalan kämmenellä -esityksessä oli paljon tuttuja lauluja. Seuralaiseni sanoi, että hänelle ne olivat tuttuja koulun aamunavauksista, minulle ne olivat lukuisilta seurakunnan leireiltä ja kerhoista.
Kaiken kaikkiaan Humalan kämmenellä oli koskettava ja meikämilleniaalia lähelle tuleva tarina. Mikäli lavalla olisi ollut nukkien sijasta enemmän oikeita esiintyjiä, olisi tarina ollut liian rankka. Nuket pehmensivät tarinaa.
Tarina jättää avoimeksi, mihin tarinan Heini päätyy. Jatkuuko ryyppääminen onnettomuuden jälkeen, pysyykö hän uskossa vai löytääkö hän kultaisen keskitien. Loppu tuli yllättäen, mutta oli tyydyttävä.
Kuva: Tehdas teatteri
Kävin katsomassa myös Åbo Svenska Teatterissa Romeo och Julian ja Medeltidenin. Niistä lisää omissa postauksissaan.
Upeaa, jos jaksoit lukea tänne asti. Kävin syksyn 2025 aikana yhteensä kymmenessä teatteriesityksessä. Aiemmin mainittujen lisäksi vein kummipoikani katsomaan Näkymätön lapsi- nukketeatteriesityst, joka vieraili lokakuun alkussa Turun kaupunginteatterissa.
Jotenkin suurin osa syksyn teatteriesityksistä oli immersiivisiä ja koskettavia. Jollei niitä, niin ainakin viihdtyttäviä. Suosittelen ottamaan hetken itselle tai läheisen kanssa ja menemään yhdessä teatteriin.
Liput saatu Åbo Svenska Teateriin mainostarkoituksessa. Tehdas teatterin liput saatu tehtailijat- projektin kautta. Muut liput maksettu omasta pussista.